maanantai 19. lokakuuta 2015

Nojatuoli nätiksi

Nättihän tuo oli aiemminkin - en kiistä, mutta kahden kissan huushollissa karvan määrä on suuri ja sitä hakeutuu tiettyihin paikkoihin toisia enemmän. Nojatuolini on yksi näistä paikoista. Ajattelin, että trikookuteesta virkattu päällinen ei ime itseensä yhtä paljon karvaa, kuin sametti-/plyyshipinta. Oikeassa olin!!

Tummanharmaata trikookudetta upposi aika suuri määrä, ehkä lähemmäksi 10 kg? Yrityksen ja erehdyksen kautta -menetelmällä edettiin ja kudekin loppui välillä kesken. Onneksi paikallinen lanka-/kenkäkauppa sai sitä lisää ja sain homman päätökseen kunnialla.


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Syysloma-ajatelmia

Päivää pitkästä aikaa. Ensi viikko on syyslomaviikko ja ajatukset vilistävät vääjäämättä kitkutuskuvioihin. Viime aikoina on päässä pyörinyt liiankin kanssa erilaisia projekti-ideoita. Olen niitä yrittänyt jäsennellä järkeviksi iphonen muistion ja pinterestin avulla.

Tällä hetkellä päällimmäisenä ajatuksena on joku monivärinen neulottu/virkattu tilkuista koostuva juttu. Tämä on putkahtanut mieleen uudelleen ja uudelleen.

Nyt onkin edessä lankavaraston kaivelu-urakka, että saan sopivat värit löydettyä... Tai no, oikeastaan olen reipas ja neulon yhden neuletakin hihan valmiiksi ensin ja sen jälkeen virkkaan vielä nojatuolin istuintyynyn päällisen loppuun...

lauantai 11. lokakuuta 2014

Kaffella



Viikko sitten piipahdin Helsingin reissulla valtavan upeassa kahvilassa. Cafe Latte tuli tilattua ja voi kuinka kaunis oli esillelaitto. Maku hiveli myös kahvihampaan kolotusta hyvin. Taaempi kuppi oli ystävän tilaama kaakao (joillain lisukkeilla ja hienolla nimellä, jota en muista).

Ruostunut Punahilkka




Näin Ravelryssä tooosi kauniin neuleen ja (jälleen kerran) tikuttelin kuvan perusteella ja aika paljon soveltaen oma version siitä. 

Palmikkokuviot osoittautuivatkin aikas haastaviksi. Väriksi valitsin vuosikertaseiskaveikan, joka oli marinoitunut kyllin kauan varastossa.

Reunaan opettelin päättelyn ohessa tehtävän icordin, jota ajattelin soveltaa jossain muussakin työssä jatkossa.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Kukkasia





Kukkahurahdus tapahtuu joka kevät. Pakottava tarve ajaa hankkimaan valtavia määriä erilaisia kasvatettavia - aina yrteistä kesäkukkien kautta perennoihin. Niitä ihailee kyllä niiden kukoistaessa, mutta ei aina muista kuvata talteen syksyn ja talven varalle. Tänä vuonna muistin! 

Perennapenkin perustin viime vuonna ja tänä vuonna se alkoikin näyttää jo aikas hienolta. Muutaman kukan kaivoin ylös alkukesästä ja vaihdoin hieman matalampaan lajikkeeseen. Lajikirjoon pääsi mm. Patjarikko ja Kääpiöneilikka.

Ylimmässä kuvassa näkyvä valkoinen tolppa markeeraa lyhtypylvään paikkaa. Herra H. asensi kolmilyhtyisen pariisilaistyylisen valotolpan paikoilleen viime viikonloppuna. Kukkapenkki ei tosin ole enää niin kuvauksellinen, joten saatte tyytyä kesäisempään kuvaan. Kyllä siinä nyt kelpaa köynnöksen kiipeillä ensi kesänä.

Pienen ongelman olen havainnut tuossa kasvien kanssa säätämisessä. Joka kevät opettelen uudelleen kasvien nimet, kun en niitä millään muista edellisvuodesta...

Kallo


Kesä tuli ja meni. Alkukesästä oli niin p..n kylmä, että kesävaatteita ei oikein halunnut ajatellakaan. Jossain vaiheessa tilanne onneksi muuttui ja helteet tulivat. 

Lankamaailma Nordiasta kaupanpäällislahjoina saadut puuvillalangat muotoutuivat kohtalaisen sukkelasti kallotopiksi. Kuvan löysin jostain... muistaakseni Pinterestin kautta ja loput sovelsin ihan itse.

Valkoinen näyttää kivan raikkaalta päivettynyttä ihoa vasten, mutta jotenkin silti vierastan vitivalkoista. Se ei tunnu omalta päällä. Voisihan tuon vaikka värjätä ensi kesää silmällä pitäen tai miksei sitä voisi käyttää talvellakin.

Vaihtokauppa



Meillä tehtiin keittiöremontti (josta lisää joskus toiste). Sen seurauksena olohuone ja keittiö ovat nyt yhtä tilaa. Olohuoneen kalusto alkoi näyttää liian massiiviselta ja aloin suunnitella joitain toimenpiteitä tilanteen ratkaisemiseksi. Jotain sirompaa oli hakusessa.

Tein ystävän kanssa vin-vin vaihtokaupat. Hän sai Ikean Ektorp -nojatuolin kahdella valkealla vaihtopäällisellä ja minä sain kuvan kaunottaren. Hänelle jäi vielä toinen samanlainen sekä sohva. Onnekseni hänellä oli tarve vain yhdelle nojatuolille sohvan lisäksi... Meille jäi siis kolmen hengen Ektorp tuon tuolin kaveriksi.

Nojiksen ikä on aika vaikea määrittää. Kovin vanhasta ei voi olla kysymys, koska pohjan jousitus on sidottu kumilenkein. Irtonainen istuintyyny on myös jousitettu. Hirmuisen hyvä tuoli on istua ja minunlaiseni sohvaperunakaan ei saa jousien ansiosta aikaan pyllykuoppaa istuimeen.