tiistai 10. heinäkuuta 2012

Raetanen





Novitan kevään 2012 lehdessä (malli 84) oli pysäyttävä väriyhdistelmä. Pitkään se puikoilla lojuikin, mutta saimpas sen valmiiksi. Pikkuisen piti pistää omaa käsialaa (taskut), mutta muuten noudatin aika orjallisesti ohjetta.

Kovin hienoja kuvia yritin ihan itse ottaa käsivaralla, mutta Herra H pelasti tuon viimeisen kuvan kohdalla. Siinä näkyy paremmin koko vaate, kun noissa alkupuolen räpsyissä.

Jostain syystä tästä vaatteesta tuli väljempi, kuin suunnittelin (mallitilkusta huolimatta). Itselle siis jälleen kerran muistiin: 7-VEIKKA VÄHÄN TUPPAA LÖYSISTYMÄÄN NEULEENA. Tykkään silti! Syksyä varten jemmaan - nyt käyttöön ihan liian lämmin.

2 kommenttia:

  1. Aika hauskaa huomata, että sinä teet samoja neuleita, mitä itsellänikin on to do -listalla. :) Minä ajattelin tehdä tuon itse värjäämistäni langoista, langat on siis jo värjätty, mutta odottelen vähän vilpoisampia kelejä, että kykenen villaista neulomaan. Syksyksihän tuo pitäisi saada kyllä, eli kohta olisi aika laittaa puikoille.

    Ihana on sinun neuleesi!

    VastaaPoista