tiistai 10. heinäkuuta 2012

Raetanen





Novitan kevään 2012 lehdessä (malli 84) oli pysäyttävä väriyhdistelmä. Pitkään se puikoilla lojuikin, mutta saimpas sen valmiiksi. Pikkuisen piti pistää omaa käsialaa (taskut), mutta muuten noudatin aika orjallisesti ohjetta.

Kovin hienoja kuvia yritin ihan itse ottaa käsivaralla, mutta Herra H pelasti tuon viimeisen kuvan kohdalla. Siinä näkyy paremmin koko vaate, kun noissa alkupuolen räpsyissä.

Jostain syystä tästä vaatteesta tuli väljempi, kuin suunnittelin (mallitilkusta huolimatta). Itselle siis jälleen kerran muistiin: 7-VEIKKA VÄHÄN TUPPAA LÖYSISTYMÄÄN NEULEENA. Tykkään silti! Syksyä varten jemmaan - nyt käyttöön ihan liian lämmin.

Aurinkopyörä




Moda 4/2012 -lehden malli nro 29 kolahti heti. Hauska väri-ilottelu oli pakko ottaa työn alle heti, kun näin Textiikin lankahyllyssä tuon väriyhdistelmän. Jakuntekele ei vielä ole ihan valmis. Ajattelin tehdä siihen 3/4 -hihat lyhyiden sijaan. Jatkoa seuraa...

Granny Töppöset







Pitkään on jo harmaa ripauksella keltaista ollut HIENO väriyhdistelmä. Piti vähän viritellä isoäidinneliötä kukkaisemmaksi. Lappuja alkoi syntyä ja niistä tuli tossut. Ensin piti tulla matalat tossut, mutta hieman korkeampi varsi alkoi tuntua houkuttelevammalta. Seittemääveljestä ompi materiaalina.

RikkooMekkoo





Alkoi ompeluttaa tässä päivänä eräänä. Inspiraation revin vms oma koppa -blogista johon olen hurahtanut ihan valtaisaa palvontaa lähentelevällä tavalla :)

Halusin kokeilla ns. kuuden sauman mekkoa. Kun sain mielestäni hyvän kaavan piirreltyä ja mittailtua ei kotoa löytynyt tietenkään sitä "just sopivaa" kangasta. Onneksi muistin vintillä olevan ison pahvilaatikon täynnä anopin jemmaamia erinäisiä kankaita. Sieltä tekokuituisten palasten joukosta löytyi sitten mm. violettia collegekangasta (olivat kovin hihan malliset) ja riekale ruosteen väristä hyvin laskeutuvaa trikoota.

Jonkun aikaa koneella tuli hurruteltua ja lopputuloksesta tuli itseasiassa ihan hauska. Rouva Torson päällä se nyt ei ihan pääse oikeuksiinsa, mutta hyvää mielikuvitusta käyttäen saa jonkinlaisen kuvan kokonaisuudesta.