Kukkahurahdus tapahtuu joka kevät. Pakottava tarve ajaa hankkimaan valtavia määriä erilaisia kasvatettavia - aina yrteistä kesäkukkien kautta perennoihin. Niitä ihailee kyllä niiden kukoistaessa, mutta ei aina muista kuvata talteen syksyn ja talven varalle. Tänä vuonna muistin!
Perennapenkin perustin viime vuonna ja tänä vuonna se alkoikin näyttää jo aikas hienolta. Muutaman kukan kaivoin ylös alkukesästä ja vaihdoin hieman matalampaan lajikkeeseen. Lajikirjoon pääsi mm. Patjarikko ja Kääpiöneilikka.
Ylimmässä kuvassa näkyvä valkoinen tolppa markeeraa lyhtypylvään paikkaa. Herra H. asensi kolmilyhtyisen pariisilaistyylisen valotolpan paikoilleen viime viikonloppuna. Kukkapenkki ei tosin ole enää niin kuvauksellinen, joten saatte tyytyä kesäisempään kuvaan. Kyllä siinä nyt kelpaa köynnöksen kiipeillä ensi kesänä.
Pienen ongelman olen havainnut tuossa kasvien kanssa säätämisessä. Joka kevät opettelen uudelleen kasvien nimet, kun en niitä millään muista edellisvuodesta...