Paljon on taas puuhailtu kaikenlaista. Viime viikonloppuna juhlin kannat katossa mun kolmekymppisiä – ainakin 25 vieraan voimin. Lahjaksi sain mm. lahjakortin Lankakauppa Heiniin... erittäin hyvä syy ostaa lankaa...
Sitä ennen tuli huhkittua urakalla huushollia kuntoon esim. kuisti siivottiin, laatoitettiin eteisen lattia (aiemmin siinä oli muovimatto), pakattiin mattopuut pois (siis sen jälkeen, kun olin kutonut loimen loppuun), tyhjennettiin yläkerran pienempi huone ja laitettiin laminaatti lattiaan jne.
Kangaspuitten kanssa olen saanut aikaiseksi seuraavia tuotoksia...
Ensimmäisenä riemunkirjavasti vaaleasävyinen räsymatto, johon paukuttelin sattumanvaraisesti kaikenlaisia vaaleasävyisiä kuteita erinäisen levyisinä raitoina.
Sitten kokeilin hieman "suunnitella" raidoitusta ja tuloksena kelta-vihreä -sävyinen matto.
Seuraavaksi tein ensimmäisen maton metodilla toisenkin samantyyppisen, mutta vaaleanpunaisia ei tullut nyt niin paljon, joten lopputulos näyttää ennemminkin vaaleansinisävyiseltä...
Viimeiseksi loimentuhoamis-tekeleeksi päätin huidella erilaisia valkoisia kuteita peräkkäin summamutikassa. Yllättävää kyllä, tuosta tuli todella kaunista jälkeä, mutta loimi päätti sitten juuri tässä vaiheessa ottaa ja loppua vähän niinkuin kesken. Matto jäi hieman alamittaiseksi...
(Huomatkaa virallinen matonmittaaja...)
Kukkatarha-Noro -neulekin valmistui aikaa sitten, mutta valmiista työstä vaan en ole saanut otettua mitään Pro-kuvasarjaa, mikä kertoisi hienoista raglan-levennys-viritelmistä ja muista jännistä yksityiskohdista. Maybe one of these days... but not now, sorry.
Tässä tämmöinen näpsäisy kuitenkin pahimpaan pulaan.
Tällä hetkellä puikoilla on uusimmasta modasta malli nro 57, josta jo tuossa hehkuttelin aiemmin. Aloin tikuttelemaan sitä rehellisen vihreästä orkidee -langasta, mikä on odotellut sopivaa mallia jo pitkään. Siihen suunnittelin laittavani semmoisen omenanvihreän satiininauhan tuohon rinnan alle. Aika hitaasti tuo etenee tai sitten se vaan tuntuu siltä, kun ei ole joka ilta kerinnyt neulomaan noiden muiden kiireiden takia.
perjantai 11. huhtikuuta 2008
torstai 10. huhtikuuta 2008
Kutvosen touhuja
Meidän nuoriherra Putkonen on taas puuhastellut...
Tuossa muutama päivä takaperin tiskipöydällä oleva (haiseva) tiskirätti alkoi kiinnostaa kovasti. Se piti raahata keskelle keittiön lattiaa ja maistella sitä useampaankin kertaan. Liekö joku vitamiinin puutos...
Ihmeteltiin päivä edellisen touhuilun jälkeen, kun Putkis ravistelee takatassujaan ja näyttää hieman sottaiselta takapäästään. Piti ihan haistella varovasti, että missä se kissa on istunut. Sanoin, notta kovin haisee jollekin ruualle... Pitkän aikaa pohdittiin, että mistä moinen kunnes H muisti että oli kaatanut keittiön lavuaariin tonnikalasta öljyä ja unohtanut huuhtoa altaan. Putkis oli käynyt istumassa siellä tyytyväisenä ja herran "villahousut" oli siitä syystä pestävä. Illalla suoritin ensimmäisen pesun ja aamulla totesin, että vielä on karvat öljyssä, joten pesin sitten uudestaan ja tällä kertaa ihan fairilla... Tuommoinen paksu karva imee vettä ihan tolkuttomasti ja pyyhe oli ihan litimärkä operaation jälkeen. Ajattelin helpottaa kisun turkinhoitamisurakkaa ja kuivattelin sitä sitten hiustenkuivaajalla vessassa. Sitä mukaa kun kisu kuivui, niin minä kastuin (kisu istui sylissä peloissaan hiustenkuivaajasta).
Mitähän se seuraavaksi keksii...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)