maanantai 8. joulukuuta 2008

Se on joulukuu nyt

Olen näemmä ollut aikas tuotteliaalla päällä viimeaikoina...

Ensin valmistui "Sugar Pale" -neuletunika, jonka tein joskus taannoin purkamastani konttineule-tekeleen langoista. Siinä oli ohutta viron-villalankaa ja mohairlankaa neulottuna yhdessä. Ohjetta minulla ei ollut, mutta kuvan näin jossakin neulelehdessä ja sen perusteella pistelin menemään. Lopputulos miellyttää hyvin paljon... niin paljon, että versio nro 2 – (turkoosi-vihreä) neule on jo kovaa vauhtia neuloutumassa. Tässä vähän köpsiä kuvia tuosta ensin valmistuneesta ja alkuperäinen kuva (yarnmarket.com -sivuilta).







Näiden kahden tunikan välissä neuloin Fitted Knit -kirjasta Two-toned ribbed shrug -nimisen hihattimen.





Jotain kivaa piti selkäpuolelle saada, joten virkkailin sinne kivoja kiemuroita resorien värillä.





Lankana oli 7-veljestä ja Jussi-lanka. Puikkoina nro 5 (vaikka langan suositus taitanee olla 4). Tästäkin tykkäilen tosi kovasti.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Pyhäinpäivää

Heitettiin viime viikonloppuna reissu Tallinnaan (en ostanut lankaa, vaikka vähän houkuttikin). Reissuun piti saada jotain "uutta-kivaa" ja tikuttelin taannoin Lankakauppa Heinistä ostamistani Ronda-langoista virkatun hatun ja huivin.



Hattu on aika perusmallilla virkattu + lisätty vinonauhaa koristeeksi. Huivi taas on virkattu pitkittäin ja aina 5 pylvästä ja 10 ketjusilmukkaa -jaolla.



Mieleeni tuli tuosta kokonaisuudesta joku 20-luvun asustesetti. Tuo langan väri on tosi herkullisen punainen, joten siinä hyvin "perusteltu" syy miksi se päätyi ostoskoppaan aikanaan (ei pystynyt vastustamaan). Langassa on viskoosia ja villaa, joten hieman kiiltävää pintaa siitä syntyy.



Taannoin aloitettu luonnonvalkoinen neule-tekele on saanut nimekseen Vanilja. Vihdoin sain otettua kuviakin siitä – olkaa hyvä:





Tuo kyseinen merinolanka tuo erilaiset pintaneuleet todella kivasti esiin ja luonnonvalkoinen väri vielä korostaa niitä lisää. Tästä neuleesta sitten löytyy useammanlaista mallineuletta...



Alkuviikosta ostin pyhäinpäivää/halloweenia ajatellen kurpitsan ruokakaupasta. Ensin ajattelin kaivertaa siitä lyhdyn, mutta se alkoi kuitenkin näyttää tosi kivalta ilman kaiverruksiakin tuossa pöydän kulmalla. Se on halkaisijaltaan tuommoinen 15 cm ja siihen oli liimattu mustasta tarrasta silmät ja suu (revin ne pois). Jotenkin se tuo kivaa tunnelmaa näin pyhäinpäivän koristukseksi.



Meidän pihassa se nurmikko vihertää kivasti (vihdoin). Ensin pelkäsin, että puista pudonneet lehdet tukahduttavat kasvun tykkänään. Erään tuulisen yön jälkeen kuitenkin lehdet olivat lentäneet pihan laidoille ja hyvin on lähtenyt kasvamaan meitin kylvös sen jälkeen.

Ps. Ai niin, Herra H sai uudet sukat... Kaffe Fassett -lankaa (sitä ohuempaa)



sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Kaaos

Kyllä osaa ihmisellä olla roinaa!!! Eilen meni koko päivä ja tänäänkin monta monituista tuntia yläkerrassa laatikkopaljoudessa riehuen. Suomeksi siis: Työhuoneeni alkoi muistuttaa kaatopaikkaa. Päätin tehdä asialle jotakin ja järjestää sitä huomattavasti viihtyisämpään kuosiin.

Nyt seuraa nolohko tunnustus: Löysin purkamattomia muuttolaatikoita (ollaan muutettu tähän taloon 1,5 vuotta sitten... jaiks! Nyt sain onneksi kaikki purettua ja heitin surutta pois kaikkea kierrätykseen kelpaamatonta. Aion vielä saada aikaan jonkinlaisen kuorman kirpparille vietäväksikin. Löysin vintistä tuommoisen tummanvihreän hyllykön (oikeammin hyllykön yläosan) ja raahattiin sen työhuoneen puolelle.



Se on hyvän "syvyinen" lankakerille ja asemoinkin sen näkymään heti ovesta tullessa ja tuomaan inspiraatiota, kun lankakerät saa näkyville sillä lailla että voisi kuvitella (hyvällä mielikuvituksella) olevansa lankakaupassa...

Haaveilen vielä, että saisin ikkunan tuonne työhuoneeseeni. Päivänvaloa kun ei korvaa oikein mikään ja sinne ei kyseistä luonnonvaraa mistään tule. Ehkä sitten joskus otetaan projektiksi sen kattoikkunan laittaminen...

Nyt taitaisi olla aika lähteä ulos tai mennä neulomaan, soon noro – eikun moro!

perjantai 3. lokakuuta 2008

Outoa jumitusta

Kaikki neulomukset jotenkin jumittaa...

Ratkaisuna aloitin uuden neuleen. Kuvaa en nyt tähän hätään laita, mutta se on luonnonvalkoista merinovillaa ja vyötärö-osa neulotaan poikittain ja yläosa edestä on sellainen päällekkäin menevä "kietaisumalli".

Stroh etenee etanavauhtia. Neulon molempia hihoja vuoronperään ja tuskaisen hitaasti kulkee.

Jonkinlaisena pika-väli-työnä neuloin joogasukat, jotka on olleet paljon jalassa. Lankana mikälie-tekokuitu-hänttärä.





Lisäksi olen neulonut takaperin (purkanut) konttineulehuivin tekeleen. Siinä oli mohair-lanka ja ohut vironvillalanka neulottu yhteen. Pidin kyllä väristä ja oikeastaan mallistakin, mutta lanka ei olisi riittänyt ja huivista tuli ihan liian leveäkin joten purkuun meni. Mohairia ja villalankaa en enää eri kerille alkanut kerimään, joten siitä yhdistelmästä neulon jossain vaiheessa jotain muuta.

Pihaan saatiin maanantaina kylvettyä vihdoinkin nurmikonsiemenet ja nyt sille ei enää tehdä yhtään mitään tänä syksynä. Odotelkoon kevääseen, josko vaikka silloin olisi uutta virtaa jatkaa pihanlaittoa.

Keittiönkaappiprojekti eteni lomalla ihan mukavasti, mutta ei kyllä ole vieläkään valmis. Kyllähän niitä olisi maalaillut, mutta se KÄRY on ihan kamala ja maali kuivaa todella hitaasti (minäkö kärsimätön). No toissapäivänä sitten ruuvailin vetimet paikoilleen kun kyllästyin touhuamaan kahvattomassa keittiössä. Loput ovet täytynee maalata ruiskulla tallissa, kunhan siihen löytyy aikaa ja innostusta. (Ovissa on siis jo yksi kerros pintamaalia, mutta tuli väsy kesken kaiken)

Vaatehuoneeseen pistin keskiviikkona pari naulakkoa kiinni ja samalla hieman katsastin vaatekaapin sisältöä. Täytyisi varmaan käydä läpi ajan kanssa koko vaatevarasto ja pistää kiertoon kaikki epäkäytännölliset ja kutistuneet vaatteet. Mahtuisivat nuo hyvät ja käyttökelpoiset vaatteet paremmin paikoilleen.

torstai 4. syyskuuta 2008

Stroh - very stroh

Öh, siis tarkoitus oli tehdä ISO villatakki... kovin timmiltä vaan näyttää tällä hetkellä.



Täytynee pingottaa hyvin, kunhan on valmis ja arvioida vasta sitten. Väreistä tuli jotenkin mieleen tuo otsikon alkoholipitoinen juoma ja neuleen nimi muotoutui siis siitä.



Ensi viikolla olen lomalla ja suunnitelmana on maalailla keittiön kaappeja ja katto jne. Tällä hetkellä kaapin ovet ovat lakattua puuta ja tarkoitus olisi muuttaa ne valkeiksi. Kattokin on hieman tummunut ajan saatossa ja siitä myöskin aion saada valkoisen.



Kaapin oviin ostettiin edellisellä Ikean keikalla uudet vetimet ja ne on jo (malttamattomia kun olemma) ruuvattu paikoilleen vähän niinkuin sovitusta varten... Laittelen keittiöprojektista kuvia sitten kun saan valmista.

lauantai 23. elokuuta 2008

Augustlady

Edit: Lisätty kuvia Augustladystä Neiti J:n päällä.

Viime sunnuntaina sain valmiiksi... Äh, siis aloitetaampas alusta. Eli edellisen "ladyn" innoittamana aloitin toista samanlaista (eri väristä kylläkin). Pinkkiä lankaa tosin oli vain 5 kerää, joten hieman arvelutti tuo riittävyys. Onneksi järki tuli mukaan kuvioihin ja tajusin ettei langat riitä minun kokoiselleni, joten päätin tehdä sen Neiti J:lle. Tässä siis pidemmittä löpinöittä Augustlady...











Eilen sitaisin päälleni vaatekaapista semmoisen harmaan ison villatakin kokoa (ehkä) XL. Pidän takista kovasti, joten neulekopiokone käyntiin...



Väreiksi valikoitui oranssia ja keltaista Nallea ja muutamaa ruskean sävyä. Poikkeuksena aloitin takin pääntieltä joten neuleeseen tulee raglanhiha, vaikka alkuperäisessä mallissa oli lievästi istutettu hiha.

perjantai 15. elokuuta 2008

Kiitos

Suuri kiitos kaikille kirjoituksiani (uusia ja vanhempia) kommentoineille!

Luen jokaisen kommentin hartaudella, mutta olen niin turkasen saamaton etten saa aikaiseksi kommentoida takaisin järkevässä aikataulussa... niimpä se jää usein tekemättä... Pyytelen sitä tässä anteeksi...

Kommentointi on edelleenkin "suotavaa" vaikken vastakommentteja saakkaan aikaiseksi.

T. Anni :D

tiistai 5. elokuuta 2008

Lady - Ready

February Lady valmistui ja on ollut ahkerassa käytössä jo kaksi päivää. Tykkään kyllä kovasti... niin kovasti, että aloitin samalla mallilla toista samanmoista. Poikkitaiteellisen potretinkin sain aikaiseksi ihan itse kuvaamalla. Ensimmäinen "käsivaralla" ja toinen peilin kautta. hehe... (huomatkaa ensimmäisessä kuvassa lahkeessa roikkuva kissa)





Hihat tein tarkoituksella suoriksi (ei kavennuksia). Ne näyttävät aika hauskoilta, mutta takin sisälle ne on aika vaikea mahduttaa. Seuraavaan versioon täytynee miettiä asiaa uudestaan.

torstai 31. heinäkuuta 2008

Febr... eikun Heinäkuun Lady

Loma tuli ja meni - neuloen etupäässä... Tein ahkerasti Annin Ihmemaa-takkia, mutta sitten iski tylsistyminen ja puikolle piti saada NOPEASTI jotain ihan muuta.

Paljon on täällä blogistaniassa tikuteltu February Ladya jos jonkinlaisina versioina. Omani pääsi työn alle jokunen aika sitten, ja nyt enää hihat puuttuvat. Langaksi valitsin Orkidee -langan, mitä jäi Verso-topista vielä toinen mokoma jäljelle. Sen kaveriksi otin Johanneksen pellavillava -lankaa, että tiheys täsmäsi paremmin. Olisihan tuon voinut soveltaa helposti ohuemmallekin langalle, mutta jonkin sortin laiskuus vaivasi aloitusvaiheessa.



February Lady on todella kiva ja helppo malli neuloa, joten voipi olla että niitä syntyy toinenkin versio jostain muusta langasta. Neuloin ensin tuon reikä-lisäyskerroksen ja (onneksi) sovittelin päälleni - liian väljä! Purin siis reijät pois kokonaan ja jatkoin muuten ohjeen mukaan. Nyt on kappale huomattavasti mukavamman kokoinen meikäläisen kukkakeppikroppaan.

Jospas tuossa syssymmällä taas saisi kimmokkeen neuloa Ihmemaa-takin valmiiksi, kun on sitten tuo kelikin takkiin sopivampi... Hieman tuo hirmuisen rasvainen lampaanvilla (hyvin karhea sellainen) arveluttaa, että millä sitä uskaltaisi pestä vähemmän rasvaiseksi ja että uittaisiko sitä sitten huuhteluainevedessä että pehmenisi mukavammaksi... ideoita?! Anyone?

Tätini E. Ruotsinmaalta kävi kyläilemässä kuun alkupuolella. Hänpä sai lähtiessään mukaansa tuon Liehuva Liekkikukka -jakun ja hameen, kun passasivat niin kivasti hänelle. Itse en osannut oikein pitää kyseisiä vaatekappaleita... liekö jotenkin korvien välissä ollut tuo "ongelma" miulla. Toivottavasti niistä on iloa E-tädille.

Pari viikkoa sitten (lauantaina) innostuin pistämään Ravelryn Stash -osiota järjestykseen tai siis lisäämään lankojani sinne. Iso urakka oli, vaikka siellä ei TODELLAKAAN ole vielä kaikki minun lankani. Helpottaa se kuitenkin kummasti, kun näkee lankavaraston sisältöä yhdellä silmäyksellä, eikä tarvitse mennä penkomaan kaikkia laatikoita pelkän muistikuvan varassa.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Annin Ihmemaa

Maanantaina juoksin postilaatikolla ainakin 4 kertaa katsomassa, josko SE kirja olisi jo tullut... eipä ollut. Tiistaina se sitten oli iltapäivällä saapunut vihdoin ja viimein. Heti samana iltana loin silmukat (295 kpl) puikolle ja aloin neulomaan Winter Wonderland -neuletakkia.



Langaksi valikoitui tummanruskea rasvainen ja karkea lampaanvillalanka, koska sitä oli tarpeeksi ja tiheyskin täsmäsi jotakuinkin. Sitä löytyi omasta varastosta, joten "en joutunut" ostamaan lankaa tätä työtä varten. Lanka värjää hieman käsiä ja ne näyttävät erehdyttävästi aikas "ruskettuneilta". Lanka on vyyhdillä ja huomasin että osa langasta menee auttamattomasti hukkaan. Ai miksikö? No kun normaalisti lanka on 3-säikeistä, niin välillä vyyhdellä on jonkun matkaa vain kahta säiettä... Myös jonkun verran on solmujakin matkassa. Onneksi tuo huopuu käsissä mukavasti, niin voin jatkaa lankaa aina huomaamattomasti punomalla langanpäät yhteen ja kevyesti hangata käsillä liitoskohdan pitävämmäksi.



Ohjeessa takki on tehty tyyliin: etukpl, sivukiila, takakpl, sivukiila ja etukpl (jokainen siis omana kappaleenaan). Halusin vähemmän saumoja ja päätin tehdä kappaleet yhtäaikaa pyöröpuikolla, joten siitä johtuu tuo suuri aloitussilmukkamäärä. Tolkuttoman hitaastihan tuo mallikuvio etenee tuosta syystä, mutta olen jo edennyt ensimmäistä kaaviota puoleen väliin – onneksi. "Keskuskuvion" molemmin puolin olevat vinoneliöt olivat aika puuduttavia neuloa, mutta ne on nyt selätetty menestyksekkäästi.

Langan karkeudesta johtuen vasemman käden etusormi on nirhautunut rikki inhottavasti. Täytynee parannella sitä huomiseen saakka...

Juhannuksena sain aikaiseksi Apilasukat.



Pakko oli saada mökille joku neule ja mitään isoa en viitsinyt aloittaa, kun poltteli tuo neuletakki jo mieltä. Ensin oli tarkoitus neuloa Baudelairet Knittystä, mutta ei ollut tarpeeksi kärsivällisyyttä alkaa noudattamaan mitään ohjeita. Kehittelin siis itse tuon kuvion ja mallin sukkia varten.



Vihreä Lana Grossan Okay
Pyöröt (addit) nro 3,0
Malli: Omasta nupista
Menekki: vajaa 100g



Noissa kärjestä aloitettavissa sukissa tulee ongelmaksi yleensä saada aikaan tarpeeksi joustava päättely sukan suuhun. Yksi vaihtoehto on tehdä italialainen neulalla päättely, mutta en oikein tykkää huiskia neulalla viimeistä kerrosta ja aina ei edes ole neulaa käsien ulottuvilla. Apilasukkiin tein päärmeen nirkkoreunalla, ja siitä tuli todella mukavan joustava. Sopii myös mökkiolosuhteisiin, voi päätellä puikoilla ja tarvitsee neulaa vasta päärmettä kiinni ommeltaessa – toooosi hyvä!

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Startitis

Ihan äsken tilasin AdLibrikseltä uuden kirjan... Inspired to Knit by Michele Rose Orne! Kuvien perusteella näyttää ihqulta – varsinkin silmiinpistävän ihana on tuo vaalea neuletakki palmikoineen ja pitseineen.

Sunnuntai-iltana valmistui Liehuva Liekkikukka -cardigan pitsisine hihansuineen. Tykkään nuista hihoista tosi paljon.





Eilen illalla vietin taas tuskallista startitista. Selailin jos jonkun näköistä lehteä ja kirjaa, mutta mikään ei tunnu miltään tai siis mistään ei löydyn niitä TOSI kivoja ohjeita, mitä pulpahtelee eteen koko ajan, kun on joku muu työ kesken... Ravelrykin tökki (tai siis voi olla että nettiyhteys jumitti), eikä sieltä nyt vielä irronnut oikein sellaista sopivaa ohjetta tehtäväksi.

Hetken aikaa kyllä pyörittelin ideaa tehdä Fitted Knit -kirjasta semmoisen poikittain neulotun omenanvihreän neuleen, missä on oikeaa ja nurjaa randomina lykitty pinnaksi. Ongelmaksi muodostui kuitenkin sopivan langan löytäminen. Ostin joskus taannoin Lidlin pätkärääkättyjä puuvillalankoja ja niistä jotakin kaavailin malliin tuon tiheyden puolesta sopivaksi. Ainut, että ohje kertoo keriä menevän mun kokoon justiinsa se 6 kpl (ostin tyhmänä kutakin väriä vain sen yhden paketin, missä on vain kuusi kerää) ja kussakin kerässä on yardeja 125 tai jotain siihen suuntaan. Lidlin langoissa on vähän vähemmän... Tietysti voisin neuloa väliin aina jonkun yksivärisen langan raitoja sinne tänne, niin silloin varmaankin lanka riittäisi.

Joku kitkutus tarvitsee kyllä aloittaa ennen juhannusta, että voi sitten luonnonhelmassa mökillä (vaikkas laiturilla) tikutella ja naatiskella. (ei saa sataa, ei saa sataa, ei saa sataa, ei saa sataa...)

Tässä ollaan vähän tulisilla hiilillä, kun on vielä ke ja to töitä ja sitten jään kolmeksi viikoksi kesälomailemaan. Mitään en ole lomasuunnitelmia lyönyt lukkoon, koska on paljon kivempi vain tehdä jotain hetken mielijohteesta. Normaalia remppailua ja järkkäilyä on ihan varmasti edessä, mutta aion kyllä kitkuttaakin ihan ajan kanssa.

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Kirpparointia

Viime lauantaina – eipäs vaan siis sitä edellisenä lauantaina käytiin kirpparikierroksella ja löytyi – ylläri ylläri – lankaa!



Turkoosi lanka on ilmeisesti jotain tekokuituista mutta ah, niin ihanan väristä. Sitä löytyi yksi pullea kerä, jonka painoksi varmistui vaa'an mukaan 250g.



Vihreä lanka on pehmeää (merino?) villaa ja myöskin tosi kivaa väriltään (löytyi 1,5 vyyhtiä.



Punainen lanka on joku ohut koneneulelanka, Rondo. Sitä löytyi monta vyyhtiä (muistaakseni sitä on tuolla pussissa yhteensä 600g)

Lisäsin muuten edelliseen kirjoitukseen kuvan Baby Cashmere Merino Silkeistä.

Virkattu hame on nyöriä vaille valmis ja samaa lankaa riittää (toivottavasti) virkattuun lyhythihaiseen cardiganiinkin, joka nyt on työn alla.



Mallin siihen otin Modasta 4/2007 (#17). Siihen tulee selkään tuommoinen harvempi virkattu pyörylä ja muuten se on tuollaista venkaa verkkomaista virkkausta. Mallista teen kyllä pidemmän, kuin ohjeessa. Projekti voisi olla nimeltään vaikka Liehuva Liekkikukka, kun tuo alaosa (hame) on Liehuva Liekinvarsi... heh!

maanantai 5. toukokuuta 2008

Nukutututtaa

Ihan ensteksi kauhiasti anteeksi, jos tästä kehkeytyy semmoinen valivali-postaus. Olen kaaaaamaaaalan väsynyt, kun meillä on töissä menossa vuoden kiireisin aika. Onneksi ensi viikon loppupuolella hellittää...

Siis asiaan! Nyt on ollut vallalla taas semmoinen remontointi-buumi. Olemme maalanneet kuistia sisäpuolelta. Siitä tulee semmoinen vaalean keltainen. (lähinnä voisi kuvailla sitruunamarenki-sävyiseksi) Aikaisemmin siellä oli hyvin tummunut ja joistain kohti auringon polttamakin sormipaneli (justiinsa siis semmoinen ihana vanha). Panelit annettiin olla (luonnollisestikin) seinässä ja vetäistiin päälle pohjamaalia. Ja nyt on jo ensimmäinen kerros keltaistakin maalia sudittu paikoilleen.

Ihana pihammekin on kokenut kovia. Sieltä viime lauantaina Hra O kävi traktorin kanssa jyrsimässä kaikki nurmikot mustalle mullalle, notta saadaan uutta tasaista nurmikkoa jossakin vaiheessa pihaan. Nyt täytyisi saada monta monituista kuormaa multaa sinne, että ruoho saisi hyvän kasvualustan ja sitten päästäisiin kylvämään siemenet maahan. Pihan jyrsimisen jälkeen se homma on hieman lepäämässä, kun meille rakennetaan ihanaa isoa terassia, joka yhdistää molemmat sisäänkäynnit. Siinä voisi vaikka lavatanssit järjestää tarvittaessa...

Sitten keskellä pihaa on iso vanha tammi, jonka ympäriltä on varovasti raaputeltu kerros maata pois... laitan siihen suodatinkankaan ja hiekkaa, jonka päälle ladon vanhoista betonitiilistä (Hra O:n vanhasta navetasta puretuista) semmoisen kivipation. Siitä tulee semmoinen ympyrä-mallinen. Ne penteleen tiilet vaan painavat ihan kamalasti, joten kädet kipeytyy suht nopeasti kun niitä peräkärryyn ja kärrystä mättää lavalle. Kyllä se varmaan on kuitenkin vaivan arvoista...

Tällä hetkellä piha on siis hyvinkin myllätty ja kovia kokeneen näköinen.

Lankaduunien puolellakin on tullut tehtyä jotakin.



Verso-toppi valmistui jokunen aika sitten.
Vihreä Orkide -lanka 20% Silkkiä, 40% Merino villaa, 40% microkuitua, vajaa 350g (toiset 350g on vielä jäljellä)
Pyöröt (addit) nro 3,5
Malli: Novita Kesä 2008 #57



Tein muuten ohjeen mukaan, paitsi neuloin topin pyörönä ilman sivusaumoja.

Sen jälkeen iski kauhia virkkausvimma, joten nyt on koukulla Koukussa-kirjasta Violet Beauregard by Heather Dixon (Liehuva Liekinvarsi), siis virkattu hame.





Viime perjantaina kävin törsäämässä Lankakauppa-Heinissä synttärilahjaksi saamani lahjakortin. Mopo tunnetusti karkasi lievästi ilmaistuna käsistä ja jouduin siis vilauttamaan lisäksi pankkikorttia. Ostin virkkuukoukkuja (aiemman valikoimani surkeudesta johtuen) nro:t 2,0-5,0 + 7,0 + 12.0 ja pitsiaddeja (niitä punavaijerisia) 60 cm/4,0 mm ja 80 cm/5,5 mm. Tässä vaiheessa homma siis oli vielä suunniteltu ja hallinnassa. Hobboksin kirjavalikoimasta halusin selata "Knitting Lingerie Style"-kirjaa, ja pakkohan se oli saada omaksi. Lankahyllyllä alkoi himottaa Sublimen baby cashmere merino silkki.



Ostin 12 kerää (600g) hiekan/myyrän väristä ja 10 kerää (500g) vaaleanpunaista lankaa. Näyttävät aika kivalta vierekkäin, josko niistä tekisi joko raidallisena tai yhdistettynä jotenkin muuten jotakin kivaa (ehkä vähän isompaakin neuletta).

Ehkä tämä ei nyt ollutkaan semmoinen valivali-kirjoitus vaan luettelo hommista, mitä ollaan tehty... parempi niin!

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Kolmekymppinen

Paljon on taas puuhailtu kaikenlaista. Viime viikonloppuna juhlin kannat katossa mun kolmekymppisiä – ainakin 25 vieraan voimin. Lahjaksi sain mm. lahjakortin Lankakauppa Heiniin... erittäin hyvä syy ostaa lankaa...

Sitä ennen tuli huhkittua urakalla huushollia kuntoon esim. kuisti siivottiin, laatoitettiin eteisen lattia (aiemmin siinä oli muovimatto), pakattiin mattopuut pois (siis sen jälkeen, kun olin kutonut loimen loppuun), tyhjennettiin yläkerran pienempi huone ja laitettiin laminaatti lattiaan jne.

Kangaspuitten kanssa olen saanut aikaiseksi seuraavia tuotoksia...

Ensimmäisenä riemunkirjavasti vaaleasävyinen räsymatto, johon paukuttelin sattumanvaraisesti kaikenlaisia vaaleasävyisiä kuteita erinäisen levyisinä raitoina.



Sitten kokeilin hieman "suunnitella" raidoitusta ja tuloksena kelta-vihreä -sävyinen matto.



Seuraavaksi tein ensimmäisen maton metodilla toisenkin samantyyppisen, mutta vaaleanpunaisia ei tullut nyt niin paljon, joten lopputulos näyttää ennemminkin vaaleansinisävyiseltä...



Viimeiseksi loimentuhoamis-tekeleeksi päätin huidella erilaisia valkoisia kuteita peräkkäin summamutikassa. Yllättävää kyllä, tuosta tuli todella kaunista jälkeä, mutta loimi päätti sitten juuri tässä vaiheessa ottaa ja loppua vähän niinkuin kesken. Matto jäi hieman alamittaiseksi...



(Huomatkaa virallinen matonmittaaja...)

Kukkatarha-Noro -neulekin valmistui aikaa sitten, mutta valmiista työstä vaan en ole saanut otettua mitään Pro-kuvasarjaa, mikä kertoisi hienoista raglan-levennys-viritelmistä ja muista jännistä yksityiskohdista. Maybe one of these days... but not now, sorry.



Tässä tämmöinen näpsäisy kuitenkin pahimpaan pulaan.

Tällä hetkellä puikoilla on uusimmasta modasta malli nro 57, josta jo tuossa hehkuttelin aiemmin. Aloin tikuttelemaan sitä rehellisen vihreästä orkidee -langasta, mikä on odotellut sopivaa mallia jo pitkään. Siihen suunnittelin laittavani semmoisen omenanvihreän satiininauhan tuohon rinnan alle. Aika hitaasti tuo etenee tai sitten se vaan tuntuu siltä, kun ei ole joka ilta kerinnyt neulomaan noiden muiden kiireiden takia.