Eilen illalla sain lahjaksi iiiihania juttuja. IIIiiiiison pussillisen ohuita villalankoja ja kaksi kaunista valkoista vanhaa tuolia. Mun iskä toi ne erään kuolinpesän jäämistöstä.
Tuolit käyvät loistavasti niiden aiemmin ostettujen vaaleanvihreiden tuolien kanssa. Meiltä löytyy vielä kaksi kappaletta yhdenlaisia tuoleja ja ajattelin josko maalaisi kaikki jollain ihanilla pastelliväreillä ja yhdistelisi saman pöydän ääreen. Ihanaa kierrätystä...
Villalankapussi veti aluksi ihan mykäksi. Joku oli kuulema heittänyt ne johonkin epämääräisien kasaan ja epäillyt huoliiko kukaan niitä kun ovat kuulema "karmean värisiä". Iskä oli varovasti sanonut, että nuo "karmean väriset" ovat varmaankin juuri Annin mieleen. Olivathan ne!!! Niistä saa vaikka mitä. Edelleenkin vasta haaveilen tekeväni jotakin ohutta huivia... olenkohan vain haaveilija, vai saankohan koskaan tartuttua toimeen.
Äippäkin oli tuossa viikko-kaksi sitten saanut valmiiksi jotakin. Harmaasta moppilangasta oli syntynyt vessan lattialle hauska pyöreä matto.
Ajattelin josko jossain vaiheessa anopin suuresta matonkudevalikoimasta, joka asustaa vintillämme ja odottelee matoiksi pääsyä... niin siis josko matonkuteista virkkaisi samalla idealla mattoa. Yhden maton olen virkkaamalla tehnyt punaisesta trikookuteesta ja se on tällä hetkellä eteisen lattialla. Se on tosin päässyt haalistumaan ajan saatossa, mutta sopii meidän uuteen puulattiaamme tuollaisena kuin nakutettu.
Päivän Kutviskuvassa on pienellä herralla lievä hullunkiilto silmissä.
Välillä siis riehutaan hyvinkin vallattomasti pitkin taloa – Koistisen kanssa ja ilman.
Eilen tehtiin vähän myös puutarhatöitä. Meillä on keskellä pihaa sellainen viidakko-pöheikkö, mitä täytyi vähän rimmata. Siinä kasvaa sireenejä semmoisessa kaaressa kaivon ympärillä. Otettiin toiselta puolelta puskat kokonaan pois ja kaivettiin juuretkin ylös. Siihen (ison tammen juurelle) tulee ihana pation paikka. Kaivoon tehdään puukansi ja laitetaan semmoinen vanhan ajan kaivonpumppu. Sitten jossain vaiheessa laitetaan puuritilät pohjaksi.
maanantai 23. heinäkuuta 2007
sunnuntai 22. heinäkuuta 2007
Vihdoin kotona
Viimeinkin pääsimme muuttamaan! Keskiviikkona kannettiin tavarat sisään tänne uuteen ihanaan kotiin. Nyt on nurkat kovanaan laatikoita ja nyssäköitä. Molemmat kissat ovat sopeutuneet yllättävän hyvin maisemanvaihdokseen. Onhan niillä nyt tilaa monta kertaa enemmän, kuin aiemmin. Koistinen vain hieman taas "nälkälakkoilee", joten täytyy vähän houkutella vippaskonstein.
Kesälomasta on nyt mennyt kaksi viikkoa ja yksi on vielä edessä. Eilen päätin, että otan nyt tuon ensi viikon OIKEASTI loman kannalta. Kyllä tässä on läyhkättykin koko kevät ja alkukesä. Nyt ei ole enää kamala kiire jotain puuhailemaan. Kyllähän tuota tekemistä olisi vaikka kuinka, mutta ei ne täältä mihinkään karkaa.
Tomaatit ja paprikapuskat kasvavat kovaa vauhtia tuolla tallin seinustalla. Eilen kävin lukemassa niille lakia, että eipäs rehotella ja että keskitytään siihen tomaattien tuottamiseen ihan kokonaan (että niitä lehtiä ei tarvitse enää kamalasti kasvattaa). Saksin niitä ihan rankalla kädellä, että saavat "hedelmät" valoa. Ihanaa kun tuo aurinko viimein paistaa. Kyllä tässä on koko loma mennytkin vesisateessa.
Täällä uudessa kodissa en ole vielä kerennyt tarttumaan kitkutuksiin, mutta kyllä niitäkin varmaan tässä jossain vaiheessa tulee taas mukaan bloggailuun. Nettiyhteyskin saatiin perjantai-aamuna joten eihän tässä hätiä mitiä.
Meillä ei aikaisemmassa kodissa ollut ruokapöytää keittiössä, vaan nytpä on! Niinkin pieni asia tuntuu erittäin fantsulta.
Tässä vielä kuvaa olohuoneen uudelleenmaalatusta takasta. Siihen tuli samaa väriä, kuin puolipaneeleihinkin. Seinä tuossa takana on samalla vaaleanvihreällä, kuin muutkin seinät olohuoneessa.
Täytynee miettiä, että saisiko noita kellertäviä tiiliosia jotenkin myös uudistettua. Ne on joskus lakattu ja nyt siis ovat aika epäsiistin näköiset. Ajattelin josko hioisi ne kevyesti ja vetäisi uuden lakkakerroksen päälle... tiedä häntä.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2007
Pisu-kisu
Kisu-Kutvis on kasvanut hurjasti. Se tuntuu syöpöttelevän koko ajan. Paino oli silloin kotiin tullessa pikkasen reilu 400 g ja reilun viikon päästä se oli jo reilu 800 g! Siitä mahtaa tulla iso kissa. Hieman sillä tuppaa olemaan epäselvyyttä siitä, mihin saa pissiä. Ensimmäisellä viikolla se päätti lirauttaa mun neulekoppaan neuleen päälle!!! Meinasin hermostua ihan tosissaan, mutta Kutvis tietää miten mami lepytetään... se tuli kaulakuoppaan kehräämään ja kävi siihen nukkumaan. Pari kertaan olen aamulla herännyt siihen kun mun peitto on märkä – untuvapeittoon on kait tosi kiva tehdä lirit... Eteisen matto on myös hyvin kiinnostava pitkine nukkineen... Meillä on nyt siis hiekkalaatikoita lisätty sinne ja tänne, että jos vaikka kiireessä löytäisi paremmin lähempänä olevan lootan. Kyllä Kutvonen osaa laatikkoonkin tehdä, mutta ei sitä meinaa aina malttaa lähteä hiekkikselle kesken kivan leikin.
Koistista pitää myös jahdata säännöllisesti, vaikka se ei vaan oikein vielä jaksa innostua leikkimään. Välillä pitää Koistisen vähän sähähtää, ettei unohdu kuka on pomo. Hieman on Koistinen ressannut ja syöminen on jäänyt vähemmälle. Olen sitten leikin varjolla illalla aina syöttänyt narskuja ihan käsipelillä sille, ettei polonen nälkään näänny.
Minulla alkoi kolmen viikon kesäloma!!! Jippii!!! Tänään ollaan "lomailtu" H:n kanssa lattioita hioen ja petsaillen. Eilinen meni nurmikkoa leikaten ja saunoen ja uiden mökillä. Lauantai-aamuna päätin heti aamutuimaan lähteä vähän asioille. Kävin paikallisessa osto ja myynti -liikkeessä ja löysin ison kasan ihania juttuja.
Tällaisia tuoleja löytyi kaksi kappaletta. Ne on tosin maalattu varmaan seitsemään kertaan, joten maalin poistoa joutuu tekemään ja maalailemaan uudestaan. Ja sitten niistä uusitaan varmaan nuo istuinosat, kun ovat niissä olevat lastulevytsydeemit vähän halkeilleet. Tämä viimeisin maalikerros on kyllä superihana väriltään.
Sitten löytyi 317 g luonnonvalkoista villalankaa. Se on sellaista yksisäikeistä ja ajattelin josko vaikka kaksinkertaisena siitä neuloisi jonkun ihanan pitsihuivin.
Sen alla näkyy tuo vinkeän vihreä virkattu pöytäliina. Kalalangasta tehty ja vielä todella huolellisesti. Ei ole kulahtanut ja ratkeillut mistään kohti. Sekin siis lähti mukaan.
Vielä viimoiseksi ostin lattialle laitettavan rautaisen kynttelikön. Halvalla lähti sekin! Siihen voisi viritellä jotain rautalankahässäköitä ja vaikka kristalleja roikkumaan...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)