maanantai 31. joulukuuta 2007

Ei ihan uuden vuoden ensimmäinen

En malttanut ottaa uusia kuvia tähän postaukseen... on kiire neulomaan/suunnittelemaan jotain uutta... sori veri mats...

Joulupukki toi kaikenlaista kivaa... mm. Wrap Style -kirjan, Pieni lankakauppa -kirjan ja tuossa perjantaina napsahti postilootaan uusi Moda. Nyt tässä on sitten pähkäilty, että mitä aloittaa seuraavaksi.

Olen tikutellut Kaffe Fassetin (regia) -sukkalangasta raitasukkia paremman puutteessa ja ensimmäinen on jo valmiina.

Kun noita kirjoja selailin, niin jostain syystä lankoja penkoessani käsiin osui tammikuulla aloitettu Vadelma (takki tai liivi??). Eilen sitten puikotin sitä oikein tosissani, ja nyt on miehustakappale valmiina. Ei siitä puuttunut kuin toinen etukappale (yläosa) ja takakappale (yläosa myöskin) Niin siis olen senkin neulonut pyörönä ja kaikki miehustan kappaleet yhdessä.



Siitä piti tulla siis alunperin Neiti J:lle neule, mutta nyt näyttää uhkaavasti siltä, että se ompi liian iso hänelle. Oikeastaan en ole ihan varma, tuleeko tekeleeseen hihat, vai jääkö se liiviksi. Ja eteen pitäisi saada joko leveä (nappi)kaitale tai joku muu kiva systeemi. Kokeilin jo virkatakin reunoihin, että olisivat siistimmät, mutta näytti tosi kököltä joten piti purkaa heti pois moinen kauhistusreuna. Nyt siis se vaatii sovittelua ja suunnittelua, joten TAAS tarvitsisi keksiä jotakin projektia...

perjantai 14. joulukuuta 2007

Matoa pukaa

Nimesin pyöreän tyttöjen vessan maton Mansikkajogurttimatoksi. Jotenkin väreistä tulee mieleen kyseinen maitovalmiste.



Kutvonen ja Koistinen ovat ihastuneita kissojen joulukalenteriin. Siellä on sisällä kissojen nameja – tarkemmin maitonappeja ja kissanminttunameja.



Kalenterin luukutkin ovat saaneet kipeetä Kutvosen hampaista, kun herra haluaisi avata itse kalenterin ja syödä samantien luukutkin.

Tuo Noropussukka polttelee kamalasti, mutta kun mikään ohje ei nyt oikein ole vielä "se täydellinen". Ja se punainen nappitakkikaan ei ole halunnut edistyä yhtään. Niin ja vielä se konttineulehuivikin on kesken... argh!! Taitaa olla kaiken hässäkän keskellä semmoinen neuleplääh! Täytynee odotella kotvanen ja kuulostella kitkutusfiiliksiä... ei voi väkisin...


tiistai 11. joulukuuta 2007

Mopo lipesi hanskasta

On näköjään tullut huomaamatta tauko tässä bloggailussa. Puuhaa on piisannut kaikenlaista.

Olen saanut työhuoneen kohtalaiseen kuosiin ja sinne on muuttanut mm. kaksi neulekonetta, ompelukone, saumuri, hyllyjä, iso kasa pahvilaatikoita yms. Haaveena oli saada kankaat ja langat nätisti hyllyille, että näkee yhdellä silmäyksellä, mitä materiaaleja löytyy... ei oikein onnistunut. Hyllytila loppui kesken ihan jo heti kärkeen. Langat asustavat edelleen Ikean mustissa vetoketjulla suljettavissa laatikoissa ja osa on pahvilaatikoissa. Mutta ompahan tuo tavarapaljous piilossa yläkerrassa, eikä laatikoissa ympäri taloa (näkyvillä).

Neuleita on valmistunut yksi. Ystäväni M. sai pyytämänsä pipon. Tai siis ei ole sitä vielä saanut, mutta kunhan tulee käymään, niin sitten saa.



Tässä Neiti J:n päässä, ettei ihan litteänä tarvinnut kuvata ko. vaatekappaletta. Litteänä kuvatuista kun ei oikein saa minkäänlaista mielikuvaa tekeleestä.

Niin, se mopo... Siis lankakaupassahan tuo vekotin karkasi käsistä ihan laakista. Kävin taas Lankakauppa Heinissä Lahdessa. Olin haaveillut mielessäni noista Kaffe Fassetin sukkalangoista ja niitä sitten ostinkin, kun kohdalle sattui.



Myös Austermannin Steppilankaa piti saada, kun tuo ruskea-punertava lanka on niin mukavan väristä. Olen siis nähnyt siitä valmiit sukat joskus.



Ja sitten täydellinen "keulahdus"... Noro Silk Gardenia oli viritelty houkuttelevasti esille, joten sitä tuli ostettua kymmenen kerää (väri nro 265 A).



Niin ja sitten tietty 2 kerää tumman ruskeaa Smarttia tuohon M:n pipoon.

Kutvonenkin on taas keksinyt uusia "kivoja"juttuja. Se kävi yksi aamu juomassa vessanpytystä. Myös keittiön hanasta on kiva juoda suoraan...



Iso kollin rotkohan tuo alkaa olemaan. Painoa on jo yli 4 kiloa ja ruokahalua piisaa...

Jaa niin, tällä hetkellä virkkaan tyttöjen vessaan pyöreää mattoa. Lankana joku puuvilla-viskoosi-sekoite (l.valk.) ja itse värjäilty Alabama (v.roosa). Virkkaan nuo langat yhteen, että tulee topakampi. Se on sen tyyppistä hommaa, missä saa niskat ihan superjumiin tosi nopeasti ja helposti...