tiistai 11. joulukuuta 2007

Mopo lipesi hanskasta

On näköjään tullut huomaamatta tauko tässä bloggailussa. Puuhaa on piisannut kaikenlaista.

Olen saanut työhuoneen kohtalaiseen kuosiin ja sinne on muuttanut mm. kaksi neulekonetta, ompelukone, saumuri, hyllyjä, iso kasa pahvilaatikoita yms. Haaveena oli saada kankaat ja langat nätisti hyllyille, että näkee yhdellä silmäyksellä, mitä materiaaleja löytyy... ei oikein onnistunut. Hyllytila loppui kesken ihan jo heti kärkeen. Langat asustavat edelleen Ikean mustissa vetoketjulla suljettavissa laatikoissa ja osa on pahvilaatikoissa. Mutta ompahan tuo tavarapaljous piilossa yläkerrassa, eikä laatikoissa ympäri taloa (näkyvillä).

Neuleita on valmistunut yksi. Ystäväni M. sai pyytämänsä pipon. Tai siis ei ole sitä vielä saanut, mutta kunhan tulee käymään, niin sitten saa.



Tässä Neiti J:n päässä, ettei ihan litteänä tarvinnut kuvata ko. vaatekappaletta. Litteänä kuvatuista kun ei oikein saa minkäänlaista mielikuvaa tekeleestä.

Niin, se mopo... Siis lankakaupassahan tuo vekotin karkasi käsistä ihan laakista. Kävin taas Lankakauppa Heinissä Lahdessa. Olin haaveillut mielessäni noista Kaffe Fassetin sukkalangoista ja niitä sitten ostinkin, kun kohdalle sattui.



Myös Austermannin Steppilankaa piti saada, kun tuo ruskea-punertava lanka on niin mukavan väristä. Olen siis nähnyt siitä valmiit sukat joskus.



Ja sitten täydellinen "keulahdus"... Noro Silk Gardenia oli viritelty houkuttelevasti esille, joten sitä tuli ostettua kymmenen kerää (väri nro 265 A).



Niin ja sitten tietty 2 kerää tumman ruskeaa Smarttia tuohon M:n pipoon.

Kutvonenkin on taas keksinyt uusia "kivoja"juttuja. Se kävi yksi aamu juomassa vessanpytystä. Myös keittiön hanasta on kiva juoda suoraan...



Iso kollin rotkohan tuo alkaa olemaan. Painoa on jo yli 4 kiloa ja ruokahalua piisaa...

Jaa niin, tällä hetkellä virkkaan tyttöjen vessaan pyöreää mattoa. Lankana joku puuvilla-viskoosi-sekoite (l.valk.) ja itse värjäilty Alabama (v.roosa). Virkkaan nuo langat yhteen, että tulee topakampi. Se on sen tyyppistä hommaa, missä saa niskat ihan superjumiin tosi nopeasti ja helposti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti