Olen kahden vaiheilla... Mieli tekisi kovasti lähteä Tampereen messuille katsastamaan, mitä kaikkea kivaa sieltä löytyy. Rahaahan siellä palaa ihan tolkuttomasti, vaikka kuinka lupaisi itselleen ettei osta mitään kallista. Toisaalta en ole ulkomailta tilannut koskaan lankaa netin kautta, joten messuiltahan saattaisi löytyä jotain erikoisempia juttujakin. Ja aah, ne kirjat... Niitä voisi myös käydä hipelöimässä ja selailemassa. Voi olla, että sitä kallistuu lähtemään liikenteeseen Pirkkahallia ja Tamperetta kohti.
Tapestry-takki etenee hitaanpuoleisesti. Ensimmäistä hihaa tikuttelen edelleen. Tuon langan hyviin puoliin voi laittaa ainakin sen, että langan jatkaminen on aika helppoa. Olen yhdistänyt langat purkamalla kumpaakin lankaa varovasti osiin ja kieputellut sitten osat ristiin toistensa ympäri. Lanka taitaa olla vielä huopuvaista sorttia, kun pysyvät aika hyvin paikoillaan, kunhan ei kisko kamalasti ennen kun on saanut jatkokohdan neulottua työhön. Ja eipähän tarvitse päätellä langanpäitä... Jatkokohtia ei juuri valmiista neulepinnasta huomaa.
Näin jossain blogissa pari viikkoa sitten Sandra-lehdestä otetun kuvan, jossa oli IIIIIIhana vihreästä langasta tehty todella kaunis neule. Siinä oli alaosa jotain joustinneuleen tyylistä, ja rintojen alla oli hieman kaareva "leikkaus", keskellä oli rusetti ja yläosa oli jonkinsortin pitsineuletta. Kävin paikalliselta R-kioskilta kyselemässä ko. lehteä, mutta eipä ollut. Täytynee kaivaa se kuva tuolta tietokoneen kätköistä ja tuumailla, josko se pääsisi seuraavaksi puikoille. Sen ehkä osaisi toteuttaa pelkän kuvankin perusteella. Lankana näen jo sieluni silmin vihreän Marks & Kattensin Orkide -langan, joka on odotellut täydellistä mallia jo monta vuotta.
Ai niin, kävin ehkä kuukausi sitten Myyrhallin kirppiksellä ja tein superlöydön. Jonkun vanhemman puoleisen tätin pöydästä bongasin eestinkielisen pitsineulekirjan. Kirjassa on aina kuva mallineuleesta ja ruutupiirros ohjeena, joten ei kielimuurikaan pääse sotkemaan neulomista. En ole vielä kerinnyt kokeilemaan ainuttakaan mallia kirjasta, mutta jonkun ihanan hartiahuivin voisi harkita toteuttaa jotain kivoja mallineuleita yhdistellen. Hintaa tuolle aarteelle taisi jäädä 1 euro. Kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti